Fólkvangr – Freyjan kenttä. Katkelma teoksesta The She of We.
Kirjoittanut P.B. Phillips

Freyjan pelto

 

Taivaan kukka valaisee kalliot, pohjoisen vuorilla.

Pienet kauppaveneet väreilevät järvellä, jättäen kaikuja reitistään.

​

Freyja vuonon huipulla, talven syvän loman aikana.

Luotetun kotkan silmin, hän tarkkailee kaukaisesta horroksesta.

​

Vaatimattomassa mökissä, peittoihin kääriytyneenä, tulen ääressä kyyhöttäen.

Yksinäinen sielu rukoilee, Hänelle joka on korkeampi.

​

*

​

“Ikuisen elämän jumalatar, joka kuljet ylhäisillä kentillä.”

“Ole hyvä ja laskeudu rantaan ja palauta minulle rakkautemme.”

​

“Se lepää haudatussa kodissa, piilossa pohjoistuulen puhurilta.”

“Rukoilen sinua suomaan, menneisyytemme hellän ilon.”

​

“Kun aurinko nousee korkeammalle, uudestisyntyneenä eteläisiltä mailta.”

“Aina tervehdin sinua, ylistyksin ja muinaisin riimein.”

​

*

​

Elämällä on loputon kiertokulku, jota ajaa tulevan menneisyyden rakkaus.

Päivä seuraa aina yötä, ensimmäinen on oleva viimeinen.

​

Kaikki tietävät tähtien kiertävän, ja aika vaatii veronsa.

Usko sallii erotetuille, unelman kokonaisuudesta.

​

Freyja laskeutuu vuorelta, tulevana keväänä.

Vasta kun Hän niin tekee, lähteneet sielut yhdistyvät, ovat yhdessä; yhtä.

​

*

​

Elizabeth Blake (Edgeworth Bess) jKr. 1698.

Romaanista: The She of We.

​