Slinker
Kirjoittanut P.B. Phillips

Karkotettu – Halloween-loru

​

Pimeä ja kostea on paikka, missä Slinker luuraa.

Kotien alla, piilossa, turvassa ja haisevassa kuurassa.

 

Siellä hän saattoi tarkkailla, täysin näkymättömissä

Missä ihmiset olivat, ja missä he olivat olleet.

 

Kylän väki, aikojen takaa

Ajoivat hänet pois, ja saivat hänet itkemään.

 

Slinker ei näyttänyt siltä, kuin he olisivat toivoneet

Hänen kasvonsa vääristyneet, korvansa kuopalla.

 

Jopa hänen vanhempansa hylkäsivät poikansa

Kysyttäessä oliko heillä lapsia, he sanoivat: 'Ei. Ei yhtään'.

 

Vasta yhdeksänvuotiaana hänet ajettiin pois kotoaan

Jätettiin metsiin, kauas ja laajalle hän vaeltaisi.

 

Vaarat ja vastoinkäymiset, kylmyys ja pelko

Hän piiloutui karhuilta päivin, ja susilta öin.

 

Raapi elannon; puusta, ruohosta, joesta ja kivestä

Hän lauloi Auringolle, itki Kuulle, unohdettuna, yksin.

 

Hän eli aikansa yli, ikä ikien jälkeen

Hänen sydämensä oli vapaa, mutta mielensä häkissä.

 

Yksinäisyys tekee jotain, mitä muut piinat eivät voi

Se nakertaa sielua, ja rakkauden se mädättää.

 

Mutta ei Slinkeriä, hän oli Jumalten rakastama

He alkoivat varjella häntä, ja suosivat hänen mahdollisuuksiaan.

 

Aurinko liikkuu aina oikealle, sivilisaatiot tulivat ja menivät

Ne, jotka inhosivat häntä, ovat nyt pölyä, täysin loppuun palaneita.

 

Kaupunki korvasi; preerian, metsän ja suon

Kirkas vesi muuttui ruskeaksi, puhdas ilma tuli savusumuksi.

 

Hänen villi kotinsa täysin poissa, hän siirtyi heidän viemäreihinsä

Heidän roskillaan ruokittuna, happosateiden kastelemana.

 

Ihmiset pelkäsivät häntä aina, ja löivät häntä kepeillä

Meidän pitäisi katsoa peiliin, me idioottimaiset hölmöt. 

​