Suuri jako.
Kirjoittanut P.B. Phillips
Hän näki miehen, pohjoispuolella raiteiden.
Mies näki hänet, eteläpuolella raiteiden.
He sanoivat naiselle: 'Hän ei ole hyvä, nuo rikkaat ja heidän pahat, kirotut katseensa.'
He sanoivat miehelle: 'Hän ei ole hyvä, nuo köyhät ovat kaikki pahoja, kirottuja konnia.'
Joka päivä, satoi tai paistoi, juuri kun aurinko oli laskemassa.
Mies kulki itään, nainen länteen, tasoristeyksess ä he aina kohtasivat.
Nainen pysähtyi ja tuijotti miehen kauniisiin silmiin.
Mies viipyi, ei halunnut sanoa ensimmäisiä tai viimeisiä hyvästejään.
Varastetut hetket, joita heidän täytyi ikuisesti piilotella.
Varastetut hetket yhdessä, Suuren Kuilun yli.
Talvi kesän jälkeen, ei muutosta, ei odotusta ilosta.
Vuosi vuoden jälkeen, he näyttelivät pientä näytelmäänsä kutsumattomasta surusta.
Ei kosketusta, ei koskaan rakkauden hellää suudelmaa.
Ei muutosta herraksi ja rouvaksi, herra ja neiti pysyivät.
Kolmenkymmenen vuoden ajan, satoi tai paistoi, juuri kun aurinko oli laskemassa.
Mies kulki itään, nainen länteen, tasoristeyksessä he hiljaa kohtasivat.
He sanoivat naiselle: 'Hän ei ole hyvä, nuo valkoiset ja heidän pahat, kirotut katseensa.'
He sanoivat miehelle: 'Hän ei ole hyvä, nuo mustat ovat kaikki pahoja, kirottuja konnia.'
Tuon kuuman kesän viimeinen päivä vuonna 1905.
Oli viimeinen päivä, kun nainen näki miehen kauniit silmät elossa.
Sydänkohtaus raivosi ja vei miehen surullisen pienen elämän.
Miehen kaipaava sydän lopulta särkyi, ilman naista, kauniina vaimonaan.
Kun aurinko laski, tasan vuosi päivälleen.
Tasoristeyksessään nainen otti pillereitä ja huuhtoi surullisen pienen elämänsä pois.
Heidän ei sallittu ylittää Suurta Kuilua.
Vaikka se oli vain 4 jalkaa ja 8,5 tuumaa leveä.