Heidän jouluaaton haamunsa

​

 

Kaukainen kirkontorni, huurteessa maan

Muinainen metsä, aikaan pysähtymään saa.

 

Joka vuosi uni, taivaallinen tehtävä

Tunne lentää sinne, istua hiljaa, kuunnella.

 

Punarinta laskeutuu, sammaleiselle portille

Hän odottaa häntä, jouluaaton isännälle.

 

Savun häivähdys, nousi piipusta ylös

Porsaanpaisti paahtuu, ritilällä siellä.

 

Orapihlaja ja misteli, kuistin räystäitä koristaa

Murattiin kiedottu, ja tuoksuva rosmariini saa.

 

Varjoisassa salissa, villamatto ja avotuli

Kivisen takan äärellä, kynttilän valo tuli.

 

Nojatuoli ja rahi, oikealle asetettu

Valmiina kirja, ja konjakin siemailuun kätketty.

 

Talo on hiljaa, vain oranssi hehku rätisee

Hopeinen siluetti, ja rakkaudentäyteinen nauru kätisee.

 

Kuiskattu menneisyys, korkealta, korkealta ylhäältä

Lempeä muisto, elämästä ja rakkaudesta täältä.

 

Liekkien loimuun, syvälle suruunsa kadonnut

Hän ehkä rauhan tuntee, kun aamu on koittanut.

 

Mutta tänä yönä tuli kymmenen vuotta täyteen

Siitä kun rakas Roesia, poistui hiljaa näkyvistä.

 

Hän oli sydän, hän oli vaimo

Täytti sielun, täytti koko elämän.

 

Suljetuin silmin, kumartaen palvotulle muotokuvalle

Hän hipsii ovelle, kumarassa askeleella.

 

Vuosikymmen sydänsurua, jaettu rakkaan Punarinnan kanssa

Pieni punarinta tarkkaavaisena, päätään nyökytellen.

 

Kiittääkseen pientä punaista, vuosittaisesta kuuntelusta

Cecil avaa kämmenensä, tarjoten pekonin palasia.

 

Kärsivällisesti Punarinta katsoo, viimeistä sanaa

Hän odottaa kunnes tietää, että häntä on kuultu.

 

Vanhasta kädestä, Punarinta nokkii lämpimän herkun

Yksi tyylikäs liike, talven nälän voittaa.

 

Musta ovi napsahti, Cecil on takaisin nurkkauksessaan

Palannut tulen ääreen, ja lempikirjansa pariin.

 

Punarinta pienillä ruskeilla siivillään räpyttäen

Punarinainen enkeli, pesäänsä laulaen.

 

Kylmän talviyön pimeydessä

Heidän jouluaaton haamunsa, on pitänyt heistä huolen.

​

​