Huuto.
Kirjoittanut P.B. Phillips

Kiipeä vain tikkaita, puola puolalta.

Sisään avoimesta ikkunasta ja ota kuva sieltä, missä se riippui.

 

Takaisin samaa tietä, ja alas autolle.

Ei tarvetta kiirehtiä, ei tarvetta ajaa niin kauas.

 

Kuusi vuotta aiemmin tein täsmälleen saman ryöstön, samasta Oslon museosta.

Sama lukkojen, hälyttimien ja vartijoiden puute, en koskaan nähnyt heitä.

 

Norjan poliisi ei onnistunut löytämään minua; niin lepsua, vitsiäkin huonompaa.

Ei mikään rikollinen nero, vain tyyppi, joka on hieman hullu ja hieman varaton.

 

Vaikka minulla oli kuva ripustettuna asunnossani, poliisit, jotka he lähettivät, eivät olleet parhaasta päästä.

Lopulta en voinut myydä sitä, kannoin sitä kainalossani ja antauduin pidätettäväksi.

 

Sata kuusikymmentä miljoonaa dollaria Huuto on arvokas, tai niin he sanovat.

Minulle se näyttää vain siltä, miltä minusta tuntui, joka ikinen päivä.

 

Olin konna, sitten nuori jalkapalloilija, ennen kuin minusta tuli varas, kuuluisa tapaus.

Mutta lopulta päädyin varastamaan satunnaisia sukkapareja, vain tavallinen tallaaja.

 

Vasta 57-vuotiaana, taivaaseen menen, toivottavasti tapaan sankarini Edvard Munchin.

Toivottavasti hänellä on voileipiä, minulla on nälkä, sillä kuolin juuri ennen lounasta.

​