Skotlantilainen yö ennen joulua.
Kirjoittanut P.B. Phillips

Joulu laaksossa

 

Oli aattoilta joulun

ja laaksossa hiljaista.

Ei liikkunut kukaan,

paitsi rosvo-Rab,

ja hänen kaverinsa varas-Ken.

 

He peittivät kasvonsa sukilla,

ja pukivat hanskat varoen.

Toivoen Nicholasin olevan poissa,

talven iltamarkkinoilla.

 

Mutta me pienet lapset olimme kotona yksin,

emmekä todellakaan sängyissämme.

Näimme nuo ilkeät rosvot,

ja päätimme potkia heidän ilkeät päänsä sisään.

 

Martha potkupuvussaan,

minä pyjamassa ja tähdellisessä hatussa.

Hiivimme autotalliin,

hakemaan sorkkarautaa, vasaraa ja pesäpallomailaa.

 

Kun ulkona nurmikolla,

kuului kova meteli ja kolina.

Pistoimme päämme ikkunasta,

nähdäksemme mistä oli kyse.

 

Kuu antoi valoa,

kurkistaen yön pilvien takaa.

Ja näimme selvästi,

mikä oli aiheuttanut tuon kovan melun.

 

Minkä näyn näimmekään,

se herätti ihmetystä ja pelkoa.

Punainen reki, jota ajoi juoppo,

ja kahdeksan pientä demonista poroa.

 

Lihava ajaja niin vihaisena,

ja kauttaaltaan punaisessa.

Luulin hänen lytänneen yhden rosvoista,

jonka täytyi olla aivan kuollut.

 

Raivokkaampi kuin hatuntekijä,

ja nopeampi kuin uskoisikaan.

Hän repäisi Rabin takin paljastaen paidan,

joka oli verinen ja kirkkaanpunainen.

 

‘Saimme taas yhden’

karjui iloinen reen ajaja.

‘Sanoinko pojat,

nyt olette minulle vitosen velkaa’

 

‘Dancer, Prancer,

Donna ja Blitzen.

Tapa toinenkin lurjus Comet, Cupid,

nyt tallo hänet Vixen!’

 

Kenkin kohtasi loppunsa,

kylmässä joulukuun kuunvalossa.

Voin vahvistaa sen,

se oli kauhea näky.

 

Kumpikaan meistä, Martha tai minä, ei osannut kertoa täysin,

mitä seuraavaksi tapahtui.

Tähän päivään asti olen hämmentynyt,

ja rehellisesti sanottuna, melko vaivaantunut.

 

Sankarimme heilautti ruoskaa

ja reki lensi korkealle.

Hän heitti meille pienen lahjan

ja katosi verenhyytävän huudon saattelemana.

 

Kun äiti ja isä tulivat kotiin,

bussilla tuotuina.

Heillä oli loputtomasti kysymyksiä,

kaikesta siitä hälinästä.

 

Mutta miten voisimme selittää,

Martha ja minä.

Pienestä punaisesta rekimiehestä,

joka lensi taivaalla.

​

Äiti soitti ylämaan poliisille,

soittaen hätänumeroon.

Mutta pubit olivat vielä auki,

joten he ottivat aikansa.

 

Lopulta ylikonstaapeli sanoi,

‘Ei huolta, ei pelkoa.

Tähän rikokseen ei ole vastausta,

kaikki on täysin selvää’

 

‘On olemassa valvoja, joka suojelee kukkuloitamme,

nummia ja laaksoa.

Ja tänä jouluaattona hän on hoitanut rosvo-Rabin,

ja hänen kaverinsa varas-Kenin.’

​

​